Thursday, March 10, 2016

Mihin meni superdieetti?

No sepä se onkin kysymys... dieettihän meni vähän mönkään, tosin sellaisten asioiden vuoksi johon en voinut itse vaikuttaa. Here is the story

Olin nimittäin tuossa pari viikkoa sitten coffarissa palaverissa ja yhtäkkiä minulle tuli tosi outo olo ja alkoi heikottaa. Ajattelin olon tuleen nälästä tai liiasta kahvista, joten en aluksi kiinnittänyt siihen huomiota. Plus minua oli jo pari päivää pyörryttänyt rajusti, joten luulin tämän johtuvan siitä, että olin laistanut suolan punnitsemisesta ja saanut sitä liian vähän.

Meninpä siitä sitten kotiin ja olosta huolimatta vedin kahvakuulareenin. Vielä suht rajun sellaisen. Hetkeksi olo parani, mutta kun tulin suihkusta, niin oli taas kahta äklömpi olo ja jälkihiki ei meinannut tasoittua ollenkaan. Hikoilin, mutta minua paleli. Päätinpä mitata kuumeen (minulla ei oikeastaan ikinä ole juurikaan kuumetta, lämpöä kylläkin silloin tällöin mutta harvemmin yli 37. Mittarihan näyttikin sitten jo 37,5 astetta. Vielä tässäkin vaiheessa epäilin. Ajattelin josko se johtui siitä, että olin juuri reenannut. En syönyt illalla juuri mitään, koska mikään ei mennyt alas.
Yöllä kuume kävi 39 asteessa ja aamulla oli jo selvää, että olin kipeä.

No ei siinä mitään, kunnes perjantaina makasin pää Villen sylissä ja yhtäkkiä korva lumpsahti täysin lukkoon. Lauantaina korva oli jo kipeä ja en kuullut mitään sillä. Voitte myös kuvitella, että tässä vaiheessa ei paljon rahkat ja raejuustot kiinnostaneet. Oli pakko syödä sitä mikä vain upposi. Kävin lauantaina päivystyksessä. Ei mitään, ainoastaan korvakäytävän pintaverisuonet olivat vuotaneet hieman verta.

Sunnuntai-aamuna olin täysin kykenemätön mihinkään ja ei muuta kuin mars päivystykseen. No nythän siellä korvassa näkyikin SELVÄSTI ja silminnähtävästi samea tärykalvo ja punainen korvakäytävä eli molemmat olivat tulehtuneet. Sain penisiliinikuurin, tosin olin jo valmiiksi varma että se ei auta, koska olen syönyt saman ennenkin. Päätin kuitenkin vielä kokeilla.

Ei minua ensin tietenkään tk:ssa uskottu. Kotiin laitettiin saman kuurin kanssa. No oikeassahan minä olinkin ja lopulta sitten seuraavana aamuna aivan punaisissa ja märkivissä silmissä tk:hon mummojen kanssa jonottamaan. Uusi lääkekuuri ja silmätipat kaveriksi.

Vähän alkoi siinä jännittää oli nimittäin Metal Angeliin enää 3 päivää. Kuin ihmeen kaupalla sain itseni eläväksi viikonloppuun menessä ja tapahtuma meni nappiin. Ajattelin jatkaa superdieettiä maanantaina.

Uskoisitteko että keskiviikona olin vielä täysin kykenemätön liikkumaan mihinkään..


Hyvä yritys, mutta ei... minulle tuli mahatauti... oikeasti...

Nyt tilanne on se, että enää on korva lukossa ja hieman nuha. Ajattelin nyt maanantaina alkaa uudelle yritykselle ihan alusta superdieetille. Saa nähdä mikä tauti maanantaina iskee sitten :D

No comments:

Post a Comment